torstai 30. tammikuuta 2014

Viiksimiehet

Mun viiksimiehelläni oli synttärit juuri ennen joulua. Lahjatohinoilta ja 4v. synttäreiden vietolta (jep jep, juniori on syntynyt viikko ennen joulua) en ehtinyt ommella lahjaksi mitään, joten annoin lahjakortin ihan mihin vaatteeseen vain haluaa. Toiveet olivat kotihousut, joissa on tasku kännykälle ja huppari. Sitten yhdessä selailtiin nettikauppoja ja sopivat materiaalit löytyivät Käpyseltä. Harmaata luomujoustocollegea. Herrasmiehet ja verkko.


Paidan kaava on muokattu MIW vähän isommilla väljyysvaroilla. Hupussa sisällä on valkoinen trikoo tilkkulaatikosta ja resorit löytyivät myös Käpyseltä.

Housut ovat JTKK:n kavennetun housun kaavalla. Muokkailin kaavan jo hienosti sivusaumattomaksi ettei tarvitse yrittää kohdistaa verkkokuviota. Ja heti leikkaamisen jälkeen muistin että näihin pitikin tehdä ne taskut sivusaumaan.. Auts.. No, luovuus kukkimaan ja kännykästä mittoja ottaen päällitasku vetskarilla. Taskun reunat on kantattu resorilla.



Herrasmiehiä jäi ihan hiukan yli, joten tulevaisuuden herras(viiksi)miehelle  myös collari. Hihat velouria tilkkulaatikosta.




Housut Majapuun neulosta, kaava oma n. 116.


Ja vielä peruspaitaa näiden housujen kaveriksi, Käpyseltä tämäkin ihana Sock ´n Roll trikoo. Nappihalkiossa punaiset rengasnepparit, Käpyseltä.

Eikä tämä ole Käpysen sponssaama postaus, viimeaikojen ihanuudet ovat vain sattuneet sieltä löytymään ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on kivoja :)