lauantai 28. joulukuuta 2013

Höpötintti

Rakkalla lapsella on monta nimeä. Meidän muksujen usein käytetyt ja hyvin kuvailevat lempinimet ovat höpötintit. Joten Linnelin Tintti-trikoo sopi vanhemmalle höpötintille kuin nokka naamaan, tsirp.


Kaavana taas Pupunen, 122 hiukan pidennettynä. Raglansaumaan tein jonkinmoisen nappihalkion resorista ja kokoelman nappeja. Kaikki taas äidin nappilaatikosta. Alimmainen nappi on luonnonvalossa melko samaa vaaleanpunaista kuin tintitkin, ei vaan näy näissä salamakuvissa.
 



Höpötintti, söpötintti, ihan täysin höpsähtänyt ihanuus.

torstai 26. joulukuuta 2013

joululahjoja

Joululahjoiksi minun ompelukoneeltani lähti eteenpäin tällaisia luomuksia :) Kuvanlaatua pitää pahoitella. Suurinosa kuvista on räpsäisty yömyöhällä lahjoja paketoidessa todella surkealla valaistuksella..


Kasa rättejä sukulaisille ja ystäville. Näitä rättejä näkyi blogeissa syksyn mittaan ja innostuin itsekin. Nopeaa ja ihanaa niitä oli surautella. Sai tuhota sellaisia kangasihanuuksia, joita ei raaski pois laittaa vaikka palasta ei vaatteita enää ommellakaan. Näissä on jokaisella toisella puolella trikoota ja toisella joko neulos tai joustofrotee.


16 vuotta täyttävälle kummipojalle teeppari ja verskat. Paidassa on tuo sama fi-applikaatio kuin verskojen takataskussakin. Molempien kaavat JTKK:sta. Paita kokoa L ja housut M pidennettyinä. Vyötäröllä kuminauha ja naru. Vihreä trikoo Majapuulta ja musta collari Jätti-Rätistä.


Kummipojan isälle, eli siskon miehelle myös teeppari, supermies applikaatiolla. Laitoin siskon sovittamaan näitä paitoja saajille ja tämä paita oli liian lyhyt.. Niinpä tein jatkopalan "tuplahiha"-tyyliin ja samanmoiset hihoihinkin niin näyttää tasapainoisemmalta. Harmaa trikoo Ikasyriltä. Kaava JTKK:n peruspaita XL.


Siskolle kotelomekko Ottobren 5/10 cozy Pinnie -kaavalla. Kangas on kirpparilöytö, selässä musta pitsivetoketju.
 

Pienin kummipoika perheineen on tämän talven lämpimämmissä olosuhteissa, joten sen mukaista vaatetta hänelle ja sisaruksilleen. Siilipaita ja velourshortsit 110 kummipojalle ja apilapaita 122 isoveljelleen. Siilit Majapuulta, muut tilkkuja kangasvaraston kätköistä.


Poikien isosiskolle hellepaita. Olkaimina leveä satiininauha. Kangas on Afrikan vahapuuvillaa ja  jämiä mekosta, jonka syksyllä tein tämän paidan saajan äidille. Voivat sitten samistella;)
 

Ja vielä viimeisenä keskimmäiselle kummipojalle 8v. (kummitytöille oli tänä jouluna näköjään muita tilauksia kuin ompeluita:) huppariliivi Majapuun neuloksesta. Hupussa valkoista trikoota miehen vanhasta paidasta. Koko n. 152 pidennettynä.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Vielä ennen joulua..

Joulun lähestyessä on ommeltu enemmän kuin reippaasti. Niitä ompeluksia ei vaan täällä sovi paljastaa ennen aattoa. Joten jotta bloggaaminen ei aivan pääsisi unohtumaan, laitan nyt näkyville unohtuneen ompeluksen tuosta joulutohinoiden välistä.



Olen pitkään jemmannut viimeistä palaa Nordic fest- kankaasta. Tuo kangas oli ensimmäinen Leena Rengon kuosi, jonka ompelutaipaleeni alussa ostin. Ja jäin koukkuun Leenaan :) Silloin pari vuotta sitten tein molemmille lapsille paidat. Ne ovat jo aikaa jääneet pieniksi päässeet seuraavien käyttäjiensä päälle.

Nyt pojalle Little Lamb 110 pidenneteyillä hihoilla. Raitaresori Majapuulta.

Joulua odotellen!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jättikauluspaita

Majapuun ihanaa neulosta ja pitsivetskari. Niistä piti kokeilla saada Ommellisen ohjeella paita itselle.
 
 
Kaava oma, JTKK:n pohjalta muokattu. Raglansauma jäi vähän ylös, muuten ei niinkään huomaisi, mutta vetskari tietysti sitä korostaa. Muuten oikein onnistunut ja tykkään kovasti!