sunnuntai 19. elokuuta 2012

pipopäät vol.2 ja pöksyjä pitkäsäärelle

Ottobren 4/12 lörppäpipot muksuille.


Molemmilla koko 52, siskolla saumavaroilla ja sen veljellä ilman saumavaroja. Näihin kokeilin ensimmäistä kertaa ohjeessa suositeltua hunajakenno-ommelta tikkaukseen. Hauskahan tuo on, mutta miten ihmeessä sen saisi pääteltyä nätisti? Noh, lätkäisin sitten merkit sinne niskaan siihen ompeleen päälle, niin ei häiritse omaa silmää.


Vähän nämä vaativat äidin asetteluapua päähän etteivät roiku ties miten sattuu, mutta muuten malli näyttää kivalta, tulee ainakin hyvin korviin ja niskaan. Neidillä on vielä nuttura päälaella ja se menee mukavasti sinne alle, plussaa :)


Ja koska kyseinen pimu pitkäsääri venahtaa jatkuvasti lisää pituutta, surautin parit uuden housut. Kaava alkaa olla jo aika hyvin muokattu meidän mittoihin, pohjana Ottobren Superstrech Jeggings. Mustat ovat joustofroteeta Eurokankaan palalaarista ja ruskeat collegea samasta liikkeestä.

Hain perjantaina postista myöhästyneen (iha itse hankitun) synttärilahjani: Mekkotehdas-kirjan. Oi ja voi mitä ihanuuksia siellä on. Ja mulla on kaapissa ihania puuvilloja, joita en vaan oikein ole osannut käyttää. Sormet jo syyhyävät.. Kun vaan saisi ne muutamat (lue:8) keskeneräiset projektit ompelupöydältä pois.. Uusimman Ottobre Womanin ilmestyminen ei helpota tilannetta yhtään. Sieltäkin löytyi vaikka ja mitä toteuttamiskelpoista.





sunnuntai 12. elokuuta 2012

jatkotuunaus..

.. vai oliko tämä sitten jo ompelus? Enivei, aikaisemmin pohdin tämän kirppislöytöpaidan tuunausta. Lopulta käytin sen kankaana ja tein yhdessä Lillestoffin trikoon kanssa Mail Express-tunikan.


Hihoissa sain hyödynnettyä paidan helman peitetikkaukset. Helmaan laitoin kokeeksi yhden kukan jämäpaloista. Katsotaan jos tuo kestää pesun nättinä, niin niitä voisi laittaa lisää. Olen siis vähän skeptinen, koska suhteeni applikointiin on tällä hetkellä pakkasen puolella. En ole vielä päässyt sinuiksi tuon ompelukoneen kanssa tässä asiassa.


Koko 110.


Ja pojalle liikennemerkkipaita Litlle Lamb 98 pidennetyillä hihoilla. Aika paljon veti muuten kangas vinoon ja jouduin tekemään kompromissia leikkaanko langansuuntaan vai kuvion mukaan. Noh, ehkei tuohon käytössä kiinnitä huomiota.



lauantai 11. elokuuta 2012

kettutyttö

Tämä Ikean kettukangas ei kankaana alkujaan iskenyt minuun ollenkaan, mutta kun siitä tehtyjä takkeja alkoi näkyä blogeissa, olin myyty. Ja niinpä tein tytölle syksyksi kettu(tyttö)takin.


Kaavana Ottobren 6/11 Tinttiina takki koko 110.


Vuorena on pinkki college Jätti-Rätistä. Ruskea vetoketju Linnan Kankaasta. Hihat käännettävät ja pituutta riittää, niistä ei ainakaan takki jää ensimmäiseksi pieneksi.


Ja vielä kuva-arvoitus: missä kohtaa on paikattu ja peitetty reikä? (kun ihan vahingossa sakset osuivat siihen..)


Etsi kaksi vierekkäistä vihreää sientä eturypytyksen alla, toinen on reiän peittona;) Laitoin vihreän sienen pinkin päälle, kun vihreät ovat lemppareitani.




maanantai 6. elokuuta 2012

Lierihattu ja kalsareita

Kesätauon jälkeen vähitellen takaisin bloggailemaan..

Kesälomalla ystäväni oli lapsineen meillä kylässä  ja kertoi vaikeudesta löytää tyttärelleen ihanan afropörrön mentävä lierihattu. Noh, otettiin mitat ompelin lätsän Ottobren 3/11 Bouquet kaavalla koolla 54. Siinä on sopivasti tukkavaraa :)


Ja omalle pojalle taas lisää kalsareita vielä koossa 92. Note-to-self: seuraavaksi saa piirtää jo koon 98.


Vasemmalla Nanson trikoota ja oikealla tilkkulaatikon paloista.