maanantai 16. heinäkuuta 2012

pinkit koneet

Meidän lapsilla on tulevaisuudensuunnitelma. Neidistä tulee kaivinkoneen kuljettaja ja hän kaivaa kuoppia. Velipoika ajaa sitten kuorma-autolla hiekkaa. (tosin neidin piti varmistaa, että voihan hän silti myös tanssia balettia :) Hyvä, tulevaisuuden toivon taimien varusteeksi tein pinkistä konejerseystä vermeet.


Pojan paita on uudella kaavalla tehty. Ottobren 4/12 Little Lamb raglanpaita koko 98. Oikein hyvä, seuraavaan hiukan lisää pituutta hihoihin, nyt ne näyttävät jäävän ensimmäisinä pieniksi.


Mekko jo toinen Racerback Dress.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

zip zip zipper


Jep, niskassa komeilee vetskari :) Kokeilin jokin aika sitten jossain kaupassa jotain perustrikoopaitaa jossa oli selässä vetskari. Kiva idea ja taaskaan en saanut paitaa ostettua, kun "tämänhän voisi helposti tehdä itsekin". Olen alkanut aika kriittiseksi ostovaatteita kohtaan.. Kangas Jättiksestä ja vetskari kirppikseltä.

Kaavana Ottobren 2/12 Ramona toppi. Ensimmäistä kertaa tätä kokeilen ja hyvä tuli. Pituus näytti mallikuvissa aika naftilta, joten lisäsin helmaan ensin 8cm. Liian pitkä oli, ja lyhentämisen jälkeen pituutta on kaavaan verrattuna etukappaleella lisää 3cm ja takakappaleella 2cm. Juu, notkoselkä ja silleen..

 Vetoketjussa on noin puoleenväliin halkio, joten sen saa vähän aukikin. Tämä siksi, että sain hiukan kavennettua lörpähtänyttä kaula-aukkoa. Ensin meinasin ommella vetskarin vain siihen päälle ihan feikiksi.

Ompelukoneessani ei saa paininjalanpuristusta säädettyä, blaah. Välillä varsinkin kaksoisneulalla ommellessa venyttää aika paljon. Huomasin Ompeluelämässä vinkin (resorikaitaleelle alunperin), että pidentää tikin pituutta niin ei aaltoile niin pahasti. Paidan helma ommeltu normipituudella, hihansuut kaksi pykälää pidemmällä ja kaula-aukko kolme pykälää pidemmällä. Ja eron huomaa.


Hihassa rypytys kivana yksityiskohtana.

Kangaskaupoissakin on tullut taas käytyä.. Totesin miehelle, että ehkä kannattaisi pitää ostolakko lopun kesää. Yllättäen mies oli samaa mieltä. No, sitä Raitilla trikoota on pakko ostaa kun se tulee myyntiin, ja eihän tukikangasta yms ainakaan lasketa, eihän?


Jätti-Rätistä pinkkiä collegea tytön syystakin vuoriksi. Ja ihanpakkosaada löytö itselle, jakkukangas. Kangas on jonkinlaista puuvillaa, jossain valossa mustaa, jossain liilaa. Boordina molemmissa reunoissa violetteja pitsipyörylöitä ja harmaita brodeerattuja.


Linna Kankaasta Nanson trikoita. Tosin tuo reunimmainen saattaa päätyä myytäväksi.. Yritin leikata siitä paitaa miehelle, mutta raidat sumenivat silmissä siihen malliin etten viitsinyt tieten tahtoen päänsärkyä hankkia.. Vetoketjut Molempien lasten takkeihin.




tiistai 10. heinäkuuta 2012

Satumetsän taikaa

Satumetsätrikoosta syntyi tunika neidille. Kaavana Ottobren Dreamland 104, helmaan 6cm lisää pituutta ja hihoihin kyynärpään kohdalle 4cm. Eli käytännössä koko 110. Alkaa olla jo todella hyvä kaava. (Usimmassa Ottobressä oli kyllä samanoloinen kaava hoikalle lapselle, sitä pitää kokeilla myös.) Tähän laitoin napin ja napinläven resorinkaitaleisiin erilailla kuin ennen. Kivalta näyttää ainakin vielä, katsotaan miten käytössä toimii.


Legginsit Superstrech jeggingsien kaavasta sivuvaumattomaksi muokatut leggarit. Molemmat kankaat Lillestoffia Käpyseltä. Näihin molempiin muistin jopa laittaa kokolaput :) Liian usein ne unohtuvat ja pojan vaatteisiin kuuluvat laput ovat jopa "hyvässä tallessa", lue:hukassa..


Pikasurautuksena yöpaita pojalle Jättiksen trikoosta.

Sunnuntaina olin tytön kanssa kirppiksellä ja löysin sekä kangasservettejä ja kangasnenäliinoja. Lisäksi aivan ihanat retroverhot joilla oli hintaa yhteensä huikeat 8€. Vähän uutta ilmettä ruokasaliin kesäloman kunniaksi :)

Vielä lähempää kuvaa verhon kuosista.







keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

pallojengi

En tykkää että lapsilla olisi ihan täysin keskenään mätsäävät vaatteet, mutta jotain yhtenäisyyttä on kiva löytää. Tälläkertaa yhteinen tekijä on Ikasyrin punainen pallotrikoo ja ruskeat resorit.


Pojan paita on Ottobren Buttoned Up-kaavalla 98 tehty. Edellinen 92 kokoinen kun jäi heti pieneksi (ja pääsi onneksi kummipojalle käyttöön;) ja ihmekös tuo kun viime viikolla pituudeksi saatiin mitattua 95cm. Niin se mun vauva kasvaa..


Tytön mekko on tehty Crafterhoursin ilmaiskaavalla Racerback Dress. Koko 5-6v. ilman saumavaroja. Aivan ihanan simppeli kivalla jujulla selässä. (pojalla kuvassa viimekesäiset Marley-shortsit) Näissä varustuksissa meidät saattoi bongata eilen Seikkiksestä.

Eilen oli onnenpäivä myös siksi, että ihana kangasostos Kangashamstereista kolahti postilaatikkoon. Pinkki konejersey iski molempiin muksuihin ihan yhtä lujaa kuin äitiinkin. :) Seuraavaksi suuntaan piirtämään kaavoja uudesta ihanasta Ottobrestä ja katsotaan mitä niistä ja tästä kankaasta saadaan aikaan. (ei niin, etteikö ompelupöydällä olisi tälläkin hetkellä kolme keskeneräistä ompelusta, mutta uutta on aina niin mukava aloittaa, eikös?)


tiistai 3. heinäkuuta 2012

pinkkejä sieniä ja tuunauspohdintoja

Tilkkupaita kankaita sekoitellen. Edessä pinkkiä sientä Kangashamstereista, hihat punaista trikoota Ikasyriltä ja takakappale Nanson valkoista Raision Linnankankaasta.


Kaavana Ottobren Tangerinen jatkomuokkauksen jatkomuokkaus ;) Seuraavaksi tuosta taitaa tulla singoalla. Edellinen versio tästä kaavasta oli keijuneitopaita, jossa leveys 104-kaavasta ja pituus 110. Nyt otin vielä taitteelta pari senttiä pois.


Niskaan applikoin vielä sydämen sienikankaasta. Huomatkaa myös mallin hienot poseeraukset ;)

Löysin kirpparilta topin aivan ihanaa joustofroteeta hintaan 1€ ja siitä pitäisi tulla jotain kivaa neidille. Mutta miten?


Ihan ensiksi kokeilin vain lyhentää olkaimia.


Ihan kiva, mutta koska malli on muotoiltu, niin se on turhan leveä rinnasta (onneksi vielä.. :) Siitä kohtaa ei kuitenkaan voi kaventaa, koska silloin kädenteistä tulisi liian pienet ja/tai olkaimet olisivat liian sivuilla ja tippuisivat. Käytänkä siis vain kankaan kankaana enkä koitakaan tuunata?


Ihan kivat olkainrusetit siinä nyt olis :)